Kuten aiemmin kerroimme, vuosi 2025 oli markkinatilanteeltaan haastava, mutta siitä huolimatta kasvoimme kannattavasti ja vahvistimme asemaamme taloyhtiöiden linjasaneerausten toteuttajana. Vuoden aikana valmistui yhteensä viisi hanketta; kolme Helsingissä ja kaksi Vantaalla.
Tulokset eivät ole sattumaa. Uskomme, että laaja kokemuksemme korjaus- kuin uudisrakentamisesta sekä hyvä yhteishenkemme näkyvät ennen kaikkea asiakkaillemme parempana lopputuloksena.
Toteutamme linjasaneerauksia niin Helsingin keskustan arvokiinteistöissä kuin pääkaupunkiseudun lähiöissäkin. Kanssamme onnistuvat sekä kokonaishintaurakat valmiilla suunnitelmilla että KVR-urakat, joissa tarjoamme vahvaa suunnittelunohjausta alusta alkaen.
Linjasaneerausten yhteydessä toteutamme sujuvasti myös muita kiinteistön peruskorjauksia, kuten energiaremontteja, vesikattosaneerauksia sekä piha- ja salaojasaneerauksia. Laajat saneeraukset onnistuvat meiltä yhteistyössä pitkäaikaisten kumppaneidemme kanssa.
Korjausrakentamisen hankesuunnittelussa suosittelemme aina selvittämään myös täydennysrakentamisen mahdollisuudet. Se voi olla tehokas tapa rahoittaa korjauksia tai vahvistaa taloyhtiön taloutta.
Ajattelumme ytimessä on yksinkertainen tavoite: taloyhtiöt ja kiinteistönomistajat saavat kauttamme kaikki rakentamisen palvelut yhdeltä luukulta, olipa kyse korjausrakentamisesta tai täydennysrakentamisen kaavakehityksestä.
Tavoitteenamme on olla halutuin kumppani taloyhtiöiden linjasaneerauksissa. Tätä kohti etenemme määrätietoisesti jokaisessa käynnissä olevassa hankkeessa laadukkaasti, kustannustehokkaasti ja ennen kaikkea helposti.

